torstai 11. joulukuuta 2014

Pihasuunnittelua omassakin pihassa...

Nyt kun alkaa viherrakentamis- ym. pihatyöt vähentyä talven tullessa (toivottavasti lunta pian) on aikaa miettiä taas jotain oman pihan toteutettavia yksityiskohtia. Ja jopa ehdin vielä toteuttaakin jos ei heti ole lumipyryä odotettavissa!?? 
Samalla jaan vähän omia pihasuunnittelun perusteitakin...Itselle usein ns. rutiinin myötä itsestäänselvät asiat ovatkin ensimmäistä kertaa pihaa suunnitteleville täysin uusia juttuja. Ja harmikseni olen pari kertaa huomannutkin, että en ole tarpeeksi alusta asti lähtenyt juttua selittämäään. Kuitenkin yleensä palaute suunnittelu-asiakkailta on kiitokset selkeästä, mutta yksilöllisestä suunnitelmasta.
Liikkeelle suunnittelussa pitää aina lähteä siitä mihin pihaa käytetään, ketkä pääasiassa käyttävät pihaa ja kuinka usein. Mietittävät asiat lähtevät tästä helposti rönsyilemään ja silloin pitää muistaa, että ihan kaikkea ei voi saada...

Vesiaihe ja ' nyt niin muodikas' hyötykasvipuutarha vaativat hoitoa, silloin ei enää ykköskriteeri voi olla helppohoitoisuus. Tottakai MAHDOLLISIMMAN helppohoitoisen pihan suunnittelu onnistuu siirtämällä hyötyviljelmät kohopenkkeihin tai suuriin ruukkuihin (kastelu!!), rajaamalla istutusalueet selkeästi, käyttää kateaineita ja sijoittaa vesiaihe puolivarjoisaan paikkaan jne. Kuinka paljon vietätte aikaa pois kotoa kesäisin? Kuka silloin kastelee viljelmät?

PihakiveysNiin se oma pihani...
Uuden kiveyksen tieltä jäi vanhoja "rustiikkisia" betonilaattoja ja vanhoja sammaloituneita muurikiviä hirvee kasa!!  Muurikiven kansikivistä sai mielestäni älyttömän hienoa "vanhaa pintaa" uuden kiveyksen vastapainoksi, kun käytettiin niitä istutusalueiden reunakivinä. 

Näin sen ajattelin :) eli HYÖTYALUEEN LUONNOSTELUA

Jostain sain sitten idean viljellä kaaleja ensi kesänä :D...jos ehdin. Ajatuksena on nyt tehdä kohopenkki samoista vanhoista muurikivistä niille lehtivihanneksille, silloin tuo takapihan savimaa ei haittaa kaali parkoja. Samalla tietysti koko hyötyalueeni taas vähän laajenee. Betonilaatoilla rajaan kutakuinkin koko alueen nurmikosta. Ne estävät nurmen leviämisen tehokkaasti, koska ovat niin leveitä ja toimivat samalla kulkuväylänä. Nurmenleikkurin voi ajaa laattojen reunan yli, jolloin ei tarvitse siimaleikkurilla siistiä reunoja. Aukkokohtiin istutetaan maanpeitekasveja, jotain niihin kuitenkin kasvaa jos ne jättää mullokselle...Päätän itse mitä :) Nyt jo mansikka toimii peittokasvina, eikä siis ole puutarhassani muoviin siistiin riviin istutettuna.

www.kevat.netSitten vielä tuli mieleen siitä vesiaiheen sijoittelusta...Tapanani on suunnitella pieniä vesiaiheita/altaita, jotka voidaan helposti tyhjentää, ovat kannella+kivillä katettuja ja vähintäänkin puolivarjossa tai ainakin havukasvin varjostamassa paikassa. Niin, ettei vesi haihdu ja levä pääse rehottamaan. Havukasveista ja perennoista altaan ympärillä ei tule lehtiroskaa... Tärkein kriteeri on tietenkin sijoittaa vesiaihe niin, että siitä on iloa asukkaille, eli se näkyy ja liplatus kuuluu oleskelualueille tai avoimen altaan pinnasta heijastuu kukkivien perennojen värejä, myöhemmin kesällä puutarhavalaisimen valo yms. "Statussymboliksi" vesiaihetta ei kannata pihaan hankkia! Ei ole ainakaan kovin näyttävä symboli hoitamattomana...

Vaikka itse nautin pihan AJOITTAISEN nyppimisen rentouttavasta vaikutuksesta, olen omassa pihassani pyrkinyt hoidon helppouteen ts. luonnonmukaisuuteen. Pensaiden alustoille maanpeitekasveja pitämään rikkikset pois, nurmialueet helposti leikattavia jne.
Pohjoiseen suuntautuva etupihani on kostean ja viileän pienilmaston omaava alue, jossa kasvaa mäntyjä. Neulaset happamoittavat maata ja kun kaikki nämä tekijät lasketaan yhteen on
tasalaatuisen ja hyvännäköisen nurmikon kasvatus ja ylläpito järjetön ponnistelu. Kesällä on muutakin tekemistä!! Niinpä tilasin kuorma-autollisen turvetta, joka levitettiin säälittävän "nurmikon" päälle. Annan sammalten vallata loputkin alueesta, miksi taistella luontoa vastaan :) Rajaukset turveharkoilla, hiekkapolkuja, isohkoja luonnonkiviä ja vähitellen muodostuu MIETISKELYMETSÄ etupihalle :) Ja lapset tykkää kulkea polkuja pitkin. Sammal kasvaa yllättävän nopeasti!!
Koko pihan ideointi voi siis lähteä puhtaasti rajatuista mahdollisuuksista tai yhdestä hallitsevasta elementistä. Kuitenkin ehkä helpoin tie on miettiä ensin käyttötarkoitus, kulkuväylät ja ennen kaikkea mitä toimintoja OIKEASTI tarvitset pihaan. Hyvin usein kartoituskäynneillä luetellaan toiveisiin sama lista...ehkä se on asuntomessuilta lähtöisin, lifestyle -lehdestä tai 'koska naapureillakin on'...mutta kannattaa ihan tosissaan miettiä tuleeko kaikkea käytettyä: kasvihuone, kompostori, vesiaihe, pergolaterassi pihan perälle, kesäkeittiö, hyötykasvilaatikot yms.Toimivia ja hyviä ideoita, mutta pahimmassa tapauksessa aiheuttavat jopa stressiä...pitäis tuohon kasvihuoneeseenkin hankkia taimet, ei olla yhtään ehditty käyttää kesäkeittiöö, hyötykasvilaatikoiden salaatit kuivuivat ekalla viikolla istutuksen jälkeen... Kannattaa vähän kyseenalaistaa. Onko lasten leikkialue varmasti tarpeellinen kun lapset lähenevät murrosikää tai aidan taakse on juuri rakennettu kaupungin toimesta leikkipaikka? Kuivausrumpu löytyy, mutta olishan se ihana kuivattaa kesällä pyykit ulkona! Tuleeko pyykkitelinettä oikeasti käytettyä?
Ns. optioitakaan ei kannata kovin monille eri rakenteille jättää auki tai piha on nopeasti yksi iso "valmis pohja" pihavajalle, paljulle ja lisäterasille. Tottakai pitää huomioda tulevatkin toteutukset...mitä päästään tekemään myöhemmin ja millä tekniikalla yms.

Kun käyttötarkoitus ja toiveet ovat mietittynä kannattaa miettiä budjetti, aikataulu ja tyyli/tyylit. Pihan voi hyvin toteuttaa itse ajanmyötä ja ideoida matkalla lisää, ei ole varmasti edullisin tai helppohoitoisin ratkaisu, mutta luova ja omannäköinen ja ainakin omalla kohdallani ideointi on keskeisin ajatus koko hommassa! Suunnittelusta lähtien yhtenä projektina toteutetun pihan kustannukset on helpompi pitää budjetissa, piha voidaan suunnitella budjetin mukaan, eikä siitä muodostu alekasvien kokeilukenttää. Oma pihani on kokeilupuutarha ihan tarkoituksella :) arempien kasvien talven kestävyystestausta ja kasvupaikkavaatimusten venyttämistä, miten pitkällä auringossa varjokasvi viihtyy....Vähitellen olen leikannut Brabanttuijat runkopuiksi. Magnolia ei vielä kuki 3 vuoden jälkeen, mutta selviää talven yli.

Kun perusasiat on mietitty voidaan päästää ideointi valloilleen! (ja unohtaa budjetti :D) Tottakai tässä "rönsyilyvaiheessa" hienosäädetään vielä toimintoja ja tilaratkaisuja. Mutta kasvillisuuden, materiaalien,
tunnelmien, näkymien suunnittelussa voidaan lähteä seuraamaan väriä, muotoa, pinnan tuntumaa. Eikä kannata jarrutella vaan jalostaa ideoita !!!
Näin se toimi eräänä yönä oman pihani kohdalla, kun jälleen kerran suunnittelin sen uudestaan (jostain syystä innostuin tänä vuonna ukkolaukasta) :
Ukkolaukka.Violetti pyöreä, kukkii alkukesästä... Pyöreitä muotoja toistuu yksityiskohdissa, vastapainoksi selkeät linjat taustalla ja suorakulmaiset betonilaatat. Violettilehtisiä perennoja, tummia havuja, valkokukallisia keventämään. Jatkavat kukintaa ukkolaukan jälkeenkin...
Mitä talvella näkyy? Havut, tarvitaan erisävyisiä havuja, mitkä kasvit sopivat havujen kanssa ja näyttävät kuivuneinakin ainakin hetken aikaa koristeellisilta...koristeheinät! Näkyvät hyvin tummaa havukasvia vasten.Onko violettirunkoisia puita?
Havukasvien seuraksi talvinäkymään...Tuohituomi on kaunisrunkoinen, korallikanukka omaa voimakkaat punaiset versot...Sopiiko nämä kasvit tälle kasvupaikalle ja onko niillä samat vaatimukset kasvupaikan suhteen?
Ryhmä on alkukesällä violetinsävyinen, keskikesällä valkokukallinen ja lepotilassa punertava.

Jotkut haluavat perhospuutarhan, toiset arvostavat tuoksuja. Runsas 'cottage garden' on 
ilmeisesti jälleen suositumpi betonikivikauden jälkeen. 
On suunniteltu "kukattomia" puutarhoja, jolloin pelkillä vihreän sävyillä ja lehtien muodoilla on luotu erityinen tunnelma. Pelkistetty on tietysti oma tyylinsä, mutta on myös helposti liian kliininen ja pidettävä erityisen siistinä. Eräs asiakas sanoi joskus, jos piha on liian kivetty ja suoraviivaisen selkeä, sileäpintainen...tulee olo, että sitä pitäisi imuroida koko ajan :) Ihan osuvasti ilmaistu. Makuasioita.
Mutta, mielestäni tunnelmallisen ja "kokonaisen" pihan luomiseen tärkeimmät asiat ovat (tietysti materiaalien ja kasvillisuuden sopivuuden lisäksi)
kolmiulotteisuus, eli korkeuden ja syvyyden vaihtelut: eri elementtejä lomittain. Ei kaikkea reunoille tai riviin. Vaihtelevan korkuisia kasveja. Näkymän ja tyylin yhtenäisyys rauhoittaa tunnelmaa, eli ei sitten kuitenkaan liikaa kaikkea. Käytetään samoja kasveja/materiaaleja eri puolilla pihaa toimintojen, kulkuväylien ja istutusalueiden ns. rajapinnoissa. Jos eri osiin pihaa halutaan eri tyylejä, kannattaa huomioda etteivät näy kuitenkaan maisemassa yhtäaikaa.
Kontrasteilla eri elementit tulevat esille ja korostuvat...vastavärit, muodot, pintojen tuntumat. 
Oma tyyli! Ei naapurin... :)






www.kevät.net 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syysistutuksia

Vaikka omissa ruukuissani edelleen kukkivat (eivät ehkä täydessä kukoistuksessaan) kesän jäljiltä pikkusyklaamit, tulilatva ja myöhäiskesän krysanteemi ja lämpö ulkosalla näyttää jatkuvan, ajattelin lisätä muutaman syksyisen ruukkuistutuksen. Ajatuksena, että ne voisivat toimia talven yli koristeellisina pienillä muutoksilla ja lisäyksillä.
 
www.kevät.netAjattelin yhdistellä koristeheiniä ja värikäslehtisiä kasveja, koska esim. cordylinet näyttivät olevan hyvässä tarjouksessa taimistolla. Cordylinen pitäisi kestää vielä parin asteen pakkasenkin ja hyvällä onnella sen saa talvetettua viileässä kellarissa, kun muistaa kastella. Koristekastikan, sininadan ja ehkä koristekaalin kanssa siitä saa erikoisen tyylikkään istutuksen. Kastikan ja sininadan voi sitten vielä istuttaa talven ajaksi läpäisevään maahan odottamaan ensi kesää. Tai herätellä ruukusta keväällä.

Koristeheinien kanssa loistavasti sopii myös asteri, seuraan voi lisätä vielä hopealankaa, joka on mielestäni yksi parhaiten vaihtelua istutuksiin tuova kasvi. Värjättyihin en kuitenkaan sortuisi.



Syklaami kestää myös pari astetta pakkasta. Yhdistettynä pilarimalliseen pikkuhavuun, esim. sypressiin tai pikkutuijaan, saadaan tyylikkään yksinkertainen istutus, johon voidaan lisätä valoja sekä vaihtaa syklaamit myöhemmin callunaan. Myös jonkin verran kylmyyttä kestävä muratti näyttää mukavalta yhdessä värikkään syklaamin kanssa kapeaan, korkeahkoon ruukkuun istutettuna.



Hopeavitja, kuten useimmat muutkin harmaalehtiset kesäkukat, kestää myös kylmää ja näyttää hyvältä niin syklaamien, havujen ja asterienkin kanssa. Kori täynnä hopealehtisiä kasveja Esim. suuren kynttilä lyhdyn kanssa on varsinkin tummaa taustaa vasten valoisan näköinen ja yksnikertaisen koristeellisen näköinen. Melko dramaattisen yhdistelmän saa myös muutaman pakkasasteen kestävästä Corociasta eli kummituspensaasta hopeavitjan kanssa. Väriä tähän istutukseen kannattaa sitten lisätä muulla tavoin, valoilla, lyhdyillä, taustalla tai lempparillani aniliininpunaisella syklaamilla. Syklaamin voi vielä myöhemmin vaihtaa esim. marjakanervaan.



Pilarihavun seuraan istutetun hopeavitjan voi alkutalvesta korvata vaikka yksinkertaisesti kynttilälyhdyillä ja kuusen oksilla. Voi käyttää mielikuvitusta...isoja käpyjä, koristekurpitsoja tai ihan vaan valoja ja (nyt niin trendikkäitä) valoa heijatavia lasipulloja. Tietyysti paksu lumipeite vie sitten osansa näin yksityiskohtaisesti rakennetusta asetelmasta. Mutta, terassilla tai parvekkeella on luonnollisesti turvassa.



Jouluruusu kestää kylmyyttä, mutta ei pitkään pakkasta. Sen voi talvettaa ja istuttaa keväällä pihaan puolivarjoisaan ja tuoreeseen paikkaan, jossa se kukkii tulevina vuosina keväällä. Ruukkuistutuksissa se sopii hyvin jo mainittujen pikkuhavujen kanssa tai ihan yksinkertaisesti mustikanvarpujen kanssa. Se on näyttävä yksinkin istutettuna suureen ruukkuun tai yhdessä esim. violetin asterin kanssa.

Skimmia sopii ikivihreänä loistavasti syksyn istutuksiin. Se on mielestäni ehkä koristeellisempi marjoessaan kuin kukassa, vaikka kukka onkin siro ja nätti. Skimmia on niitä kasveja, jotka ei välttämättä tarvitse seuraansa muuta, vaan on isossa valkoisessa ruukussa tai korissa yksinäänkin kivan näköinen. Sen seuraan samaan ruukkuryhmään, yhteensopivaan ruukkuun, voisi lisätä ehkä pyöreän puksin tai sammalpallon.
  
Pallokrysanteemin on myös näyttävä yksinään, oikeastaan vaikea sanoa mikä sen kanssa sopisi samaan, ehkä joku alaspäin valuva...hopeavitja tai muratti. Krysanteemi kukkii pitkälle syksyyn, kun muistaa kastelun!

Myös orvokki kestää pikkupakkasen, mutta sitä ei ole yleensä myynnissä enää syksyllä. Jos orvokkikasvuston leikkaa kesällä (ylikasvaneena) se usein ehtii muodostaa toisen kukinnan syksyllä.

Tässä on tullut nyt keskityttyä muihin kuin niin perinteisiin kanerviin. Kanerva on käyttökelpoinen ja yksi parhaiten talven yli säilyvistä koristekasveista. Se kuitenkin mielestäni vaatii seuraa, aika ohi menneeltä idealta kuullostaa täyttää kukkalaatikot kanervilla. Samoin aika hirveä ajatus on värjätyt neonvihreät ja -keltaiset callunat. Ehkä lastenjuhliin? No, tämäkin on mielipidekysymys...Ja ilmeisesti hiipumassa oleva trendi.

Parhaimmillaan kanervat ovat perinteisesti havujen kanssa. Suuri valkoinen ruukku/kori täynnä valkoisia callunoita, lisättynä valonauha, on aika kotoinen jouluunkin sopiva istutus. Tarpeeksi suuressa astiassa keskelle voisi jopa lisätä vielä rungollisen tuijan, joka tekee istutukseen modernimman ilmeen. Marjakanerva tuo callunoihin mahtavaa vaihtelua ja toimii vaikka sekoitettuna perinteisten kanervien kanssa.

Ajattelin, että marjakanervasta saisi hienon ”metsänpala -istutuksen” kun suhteellisen laakeaan astiaan istuttaisi marjakanervia, yhden korkeamman heinän ja pinnan peittäisi sammaleella. (Sammaleen ottamiseen tarvitsee maanomistajan luvan)

Syyshortensia


Itse en välitä koristekaalista, mutta onhan se ihan hauskan näköinen, varsinkin ruukussa muiden kasvien seurassa. "Supermodernin" istutuksen saa kivistä/sorasta, koristekaalista ja käppyröistä kuivista oksista. Kannattaa muutenkin hyödyntää istutuksissa havujen, koivujen, lepän ”kävyllisiä” ja korallikanukan värillisiä oksia. Syyshortensian punertavat kukinnot tuovat runsautta, sen aikaa kun kestävät siistin näköisenä.


Syksyllä kukkivia perennoja, kuten komeamaksaruoho, jaloangervot ja tädykkeet, voi myös käyttää syysistutuksissa. Perennoja tai havuja sisältävät istutukset kannattaa tehdä talvenkestäviin/eristettyihin isoihin ruukkuihin. Kastelu läpimällä vedelläjatkaa kukintaa pidemmälle syksyyn. Ne voi myös lopulta pelastaa kaivamalla maahan tai talvettamalla ruukun viileässä (ja istuttamalla vasta keväällä). Havut on muistettava suojata kevätauringolta, myös ruukkuistutuksissa.

Termoruukku
Jos ruukkuistutus kootaan joka vuosi samaan paikkaan voidaan ruukut asetella ”pohjattomina” paikoilleen. Silloin kasvit pääsevät juurtumaan syvemmälle, suoraan maahan ja voidaan käyttää monivuotisia kasveja helpommin taustakasveina. Vaihdetaan vaan sitten kukkivia vuodenajan mukaan etualalle. Ruukkuja ympyröivä alue voidaan vielä rajata ja kattaa esim. koristesoralla, hiekalla tai maanpeiteperennalla...Ehkä villiviini maata pitkin kasvamaan?


Istutusastioina käytetään salaojitettuja mielellään isoja ruukkuja, joita kannattaa laittaa useampi yhdeksi ryhmäksi. Yksi suuri ruukkuryhmä on näyttävämpi ja tehokkaampi koristaja, kuin eri puolille pihaa ripotellut kanervaruukut (Kanervissa ei sinänsä ole mitään vikaa!). Syysistutukset kannattaa tehdä tiiviiksi, koska niiden kasvit eivät enää tarvitse kasvutilaa.

Monimuotoisuutta ryhmään tuo kasvivalintojen lisäksi, eri korkeudelle asetellut ruukut ja laittamalla toiset ruukut esimerkiksi koreihin. Joulun lähestyessä voi istutuksiin lisätä vielä koristeita!



Tyhjennettyä kasvihuonetta ei kannata täyttää puutarhatyökoneilla ja ylimääräisellä tavaralla vaan erilaisilla valoilla ja ruukkuistutuksilla, jolloin se koristaa ja valaisee talven pimeyttä.



Pihasuunnittelu Kevät - www.kevat.net

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sipulikukat ja pihasuunnittelu



Parhaita hetkiä keväässä....huomata ensimmäiset vihreät, vielä ehkä lumisessakin maassa. Ilo pitää varmistaa syksyllä istuttamalla kukkasipuleita.

Sipulikukat tuovat pienillä vihreillä lehtien aluillaan ja myöhemmin väreillään, ensimmäisen kevään tunnun pihaan. Aikaisimmat sipulikukat näkyvät jo maaliskuussa, matalimmat lajit, kuten krookus ja helmililja aiemmin kuin korkeat ja näyttävät tulppaanit. 
Korkeiden ja myöhemmin kukkivien lajikkeiden kanssa kannattaakin istuttaa matalaa runsaasti kukkivaa maanpeittoperennaa, esim kevätkaihonkukkaa, sammalleimua tai vaikka kevätesikkoja.


kevätkaihonkukka
Näyttäviä ryhmiä saadaan samansävyisten kerrottujen ja erimuotoisten sipulikukkien yhdistelmistä,kirkkaan väristen perennojen kanssa. Tällaisia samansävyisiä sipulilajitelmia saa ostaa valmiinakin. Mielestäni esimerkiksi: rönsyansikka, kevätvuohenjuuri ja oranssit tulppaanit: 'Princess Irene', 'Orange Emperor' ja 'Ballerina' yhdistelmänä on värikkään toimiva juhlistamaan kevään lisääntyvää lämpöä, vaikka muuten värimaailma pihassa olisikin hillitympi.

Vastavärit toimii aina. Punainen laaja kukkameri korostuu vihreää lehdistöä tai havukasveja vasten.

Aina ei tarvitse tehdä perinteistä kasviryhmää tai sipulikukkapenkkiä. Helposti leviävistä ja vaatimattomista lajeista, kuten lumikello ja idänsinililja, saa tehtyä mahtavan kukkaniityn luonnonitilaisille alueille ja puiden alle, edullisesti. Ei kuitenkaan koivun tai kuusen juurelle, mutta vaikka samaan aikaan kukkivan hedelmäpuun alle. Mulloksella olevat pensaiden aluset saa vihreyttä narsisseilla ja pikkusipulikukilla, joita pensaat taasen suojaavat. Nurmen leikkuuta kannattaa välttää niin kauan alueella, että pikkusipulikukat ovat ehtineet lakastua ja siementää. Ehdoton suosikkini laajan alueen pikkusipulikukista on parvitulppaani ja idänsinililja -yhdistelmä !

Jos kuitenkin halutaan vain sipulikukille pyhitetty istutusalue, pitää se suunnitella tarkasti niin, että saadaan varhaiskeväästä kesäkuuhun asti kukkiva ryhmä.
Jotakin kuitenkin kaipaa lakastuneiden kevään ensikukkijoiden tyhjään paikkaan istutusalueella...Mutta, mitä? Emmehän halua niiden vievän sipuleilta kaikkia tärkeitä ravinteita.
Esimerkiksi koko kesän edellisen vuoden versoilla kukkiva nukkeruusu menestyy myös läpäisevässä kasvualustassa, jollaisen tulppaanit vaativat, ja on ravinteiden suhteen melko vaatimaton. Kasvualustat kannattaa kuitenkin erottaa toisistaan, koska ruusu versoo tehokkaasti.

Krookuksia, balkaninvuokkoja, helmililjoja, posliinihyasinttia ja scillaa pitää istuttaa kerrallaan vähintään 50 kpl, niiden näyttävyys perustuu ehdottomasti valtavaan väripinta-alaan nurmikolla tai kasviryhmän etureunalla.

Suosituimmista sipulikukista eli tulppaaneistakin matalat lajikkeet, esim. raita- ja tähtitulppaanit kukkivat ensimmäisenä. Touko-kesäkuun vaihteessa näyttävimmät, korkeimmat ja papukaijatulppaanit viimeisinä.
Tulppaanit kaipaavat huomiota jaksaakseen ilahduttaa useana keväänä. Ne eivät kestä kilpailua esimerkiksi nurmiheinän kanssa, koska tarvitsevat ravinteita sivusipulien muodostamiseen. Liian pienet sivusipulit kehittävät vain lehtiä seuraavana vuonna ja vähitellen kaikki sipulit hiipuvat ilman lannoittavaa hoivaa. Toisaalta erikoisimmilla lajikkeilla on tapana hiipua, jolloin on hyvä istuttaa aika ajoin uusia elinvoimisia sipuleita lisää ja lisää...
Tulppaanit kaipaavat siis rakkautta kompostin tai kukkasipulilannoitteen muodossa, kasvun alussa ja kukinnan jälkeen, jolloin kaikki voima on käytetty värikkääseen kukkaan. Ennen kuin tulppaani lakastumisen jälkeen ehtii muodostaa siemenkodan, leikataan kuihtuneet kukat pois. Lehdet vielä keräävät yhteyttämällä voimaa sipuleille, joista varmistuu seuraavan vuoden kukinta. Niin ja tietysti istuttamalla syksyllä taas vähän lisää sipuleita...Parhaimmillaan sipulikukat ovat tiheinä kasvustoina.
 
Aika ajoin voi tulppaaninsipulit nostaa maasta ja viedä ne varsineen lepäämään varastoon. Syksyllä sipulit puhdistetaan ja istutetaan normaaliin kukkasipulien istutus -tapaan maahan. Tällä välin kasvualustaa on tietenkin paranneltu, sipulien jaksamista taas muutaman vuoden silmällä pitäen.

Kukkasipulien kasvualustan tulee olla läpäisevä, hiekka- ja kalkkipitoinen. Ei missään tapauksessa jatkuvasti kostea. Vaikka keväällä kuivuus haittaa kasvua (suihkuttelu auttaa), kasvupaikan tulee olla aurinkoinen. Paahde lyhentää kukinta-aikaa.
Ja se tapa, jolla kukkasipulit istutetaan: viilentyneeseen maahan syys-lokakuussa, niiden olisi hyvä ehtiä juurtua pari viikkoa ennen maan jäätymistä. Itse olen kaivanut sipuleita maahan joskus joulukuussa, kun on muilta puutarhatöiltä viimein ehtinyt. Silloin istutuksen päälle levitetyn lehtikasan, kuorikkeen tai turpeen alla maa jäätyy hitaammin ja antaa sipuleille hetken aikaa juurtua... Suosittelen kuitenkin hieman aiempaa ajankohtaa, mutta istuttaa ei saa niin aikaisin, että sipulit lähtevät kasvuun jo syksyllä. Jos näin pääsee käymään auttaa kateaineet tässäkin.
Maa kuohkeutetaan ennen istutusta 30 cm:n syvyydeltä. Multaa tulee sipulin päälle n. 3 kertaa sipulin korkeuden vahvuinen kerros ja mullan pinta on hyvä jättää koholleen, ettei vesi missään tapauksessa jää istutuskohtaan.

Oma suosikkini sipulikukista on narsissi. Narsissilajikkeisto on erittäin monipuolinen, eikä vain pääsiäiskorteista tuttua keltaista torvinarsissia...Sen lisäksi ne jaksavat kukkia varmemmin tehokkaasti useamman vuoden kuin tulppaanit. Lemmikin ja valkoisen narsissin yhdistelmä on ihana ja raikas, vaikka yleensä tyylini on kasvivalinnoissa ehkä erilainen, ei niin perinteinen. 



Tarkemmin miettiessäni lemppareita sipulikukissa on monia. Kirjopikarililja, vaatimaton ja jotenkin satukirjamainen kellokukka. Laukat ovat ehkä harvinaisempia ja niitä voisi käyttää enemmänkin (tämän ovat ehkä pihasuunnitteluasiakkaani huomanneet ) Ne sopivat yhteen perinteisten perennojen kanssa (mirrinminttu, pioni) tai selkeänä, yksinkertaisen muotoisena modernimman pihan yksityiskohdaksi: Jättilaukka + rantalaukkaneilikka tai valkomaksaruoho+iso luonnonkivi.
Matalat ja tyylikkäät kevätkurjenmiekat ja maailman ihanimman tuoksun (juhannusruusun ja kielon lisäksi :D) omaavat hyasintit, jotka kannatta istuttaa ruukkuun terassille, jos haluaa nauttia maksimaalisesta tuoksusta!! Sopivat myös aurinkoisen perennapenkin reunaan vaikka tulppaanien kanssa. Jouluistutus kevääseen :)

Yhä enemmän sipulikukkia hyödynnetäänkin alkukesän ruukkuistutuksissa. Kukinnan aikaan saaminen ruukussa onnistuu parhaiten, kun ruukku on salaojitettu ja käytetään hiekkapitoista multaa, kuten maahankin istutettaessa. Sipulit kannattaa kuitenkin istuttaa tiheämpään, jotta saadaan näyttävä kukinta. Matalille lajeille, kuten krookus, sopii parhaiten mielestäni laakea ruukku, joka ei vie kukilta huomioo. Jos yhdistetään eri korkuisia lajeja, voi miettiä ruukun mallin enemmän esim. värityksen mukaan. Ruukku täytetään mullalla n. 2/3 ja tiivistetään sekä kastellaan. Sipulit painetaan osittain multaan ja sen jälkeen peitetään vain kevyesti mullalla. Ruukkua pidetään talven yli pakkasettomassa varastossa tai kellarissa, kuitenkin alle 10 asteessa. Helmi- maaliskuussa istutus siirretään 10-15 asteiseen ja valoisaan paikkaan. Sitten vaan odotellaan että saadaan nähdä ensimmäiset vihreät alut! Tai sitten voi ostaa valmiiksi kukkivia tasetteja ruukkuihin. Kuten tapana on...

Sipulikukkia näiden muutamien ”tunnetuimpien” kevätkukkijoiden lisäksi on paljon ja niitä kannatta ehdottomasti kokeilla:
Talventähti, ihan ensimmäinen helposti kylväytyvä kukkija, jota puputkaan eivät halua syödä. Vinkkinä... puput eivät tykkää syödä krookuksenkaan alkuja jos ympärille ripottelee kahvinpuruja! siis kerran käytettyjä.
Marskinlilja, älyttömän upea keskikesällä metrinkorkuisena täydessä kukassa! Sen seuraksi suojaisaan ja lämpimään paikkaan esim. jättipoimulehti, päivänlilja ja todellista näyttävyyttä saadaan istuttamalla taustalle isosiniheinä.
Valkokukkainen tähdikki kannattaa ehdottomasti istuttaa lehdiltään violetin- ja tummansävyisten perennojen ryhmään. Purppurakeijunkukka, ”hopealehtinen” hosta (esim. 'Tom Schmid') ja Endless Summer -hortensia yhdistelmä toimii.
Keisaripikarililjan kai pitäisi ajaa myyriä loitommalle. Ja onhan se vaihtelevan näköinenkin kukka!

Kesällä kukkiva purppuramiekkalilja suojaisaan aurinkoiseen paikkaan, esim. pionin seuraksi jolloin pionin kukittua sen lehdistö saa purppuraista väriä miekkaliljasta. Ennen pionin kukintaa voi lehdistöä värittää tietysti vaikka aniliininpunaisilla korkeilla tulppaaneilla. Näin saadaan pionipenkki kukkimaan pidempään. Jos vielä haluaa lisäväriä tähän ryhmään, kannatta lisätä maagisensinisen värin omaavaa jalopähkämöä. Se sininen oikeesti hehkuu kesäyössä :)!! 

Loppujen lopuksi sipulikukat ovat helppohoitoisia ja suhteellisen edullisia pihan värittäjiä. Vanhat lajikkeet jaksavat kukkia paremmin, mutta mielestäni kannattaa kokeilla erikoisempiakin lajikkeita.






maanantai 3. helmikuuta 2014

Havuaidan leikkuu. Pian ajankohtaista. Ja vielä yksi tuija-aita!




www.kevat.net
Kovin usein ei enää haluta pihaan kuusiaitaa, vaikka ympärivuotinen näkösuoja onkin toiveissa melkein aina pihaa suunniteltaessa.. Ainakin johonkin kohtaan, varsinkin kun tontit isompien kylien ja kaupunkien liepeillä pienenevät pienenemistään ja naapurin olohuoneen ikkunat kuitenkin lähenevät. Perinteisen metsäkuusiaidan tilalle sitten usein mietitään tuija-aitaa tai joskus marjakuusiaitaa, joka onkin tummemman vihreänä tyylikkäämpi kuin tuija-aita. Mutta, niin kovin helposti kevätauringossa ruskettuva ja tietenkin perustamiskustannuksiltaan paljon kalliimpi kuin "halpahalli"tuijat..(joiden selviämisestä talven yli ei ole aina varmuutta) Kaksinkertaisena tehty aitaistutus ei sitten olekaan enää kovin edullinen. Niin, myös aidan kevätauringolle herkät havukasvit pitää varjostaa...

Tuntuu, että ajatellaan vaihtoehtojen olevan siinä, jos halutaan ikivihreä aita tonttia ympäröimään...Mielellään ei koko tonttia! Saa käyttää mielikuvitusta! Miksei siis helppohoitoista lehtipensasaitaa, jonka yläpuolelle nousisi muutaman pienehkön lehtipuun latvus lisänäkösuojaksi. Sitten niihin kaikkein eniten suojaa kaipaaviin kohtiin havukasveja, mutta ei ehkä 25 metriä brabant-tuijaa..? Esim. vuorottelevat tuijat ja puurakenteinen aita näyttää heti mielenkiintoisemmalta ratkaisulta....Vaihtelu, korkeuserot, eri värit!!

timanttituija

Brabanttuijan, metsäkuusen ja marjakuusen lisäksi leikattavaan havuaitaan sopivat kanadantuija, pihdat ja jopa vuorimänty, josta ei tietenkään ihan tasaiseksi leikattua aitaa saa, mutta hyvän suojan oikeassa paikassa. Metsäkuusta ulkonäöltään koristeellisemmat pihdat vaativat nuorena suojakasvillisuutta ympärilleen päästäkseen kasvun vauhtiin ja ovat hiukan vaativampia maaperän suhteen, mutta leikkausta kestävät metsäkuusen tavoin. Myös lehtikuusi sopii leikattavaan havuaitaan, mutta silloin ei enää tietenkään ole kyseessä ympärivuotinen näkösuoja ja vehreys. Vaaleanvihreästä lehtikuusiaidasta, jonka juurelle on istuttetu maata peittämään rönsyansikkaa tulee kuitenkin kivan raikkaan ja vaihtelevan näköinen ja värinen aitaistutus!

Sitten siitä havuaidan leikkaamisesta.Yksinkertaista. Hoitoleikkuu on tehtävä säännöllisesti jos aidasta haluaa kauniin mallisen. Havuaitaa ei voi leikata alas, niinkuin useimmat lehtipensasaidat, jos on "unohtanut" 5-6 vuotta leikata aidan. Leikkuu aloitetaan, kun aidan istuttamisesta on kulunut vuosi ja on raaskittava leikata joka vuosi niin, että uutta kasvua jää vain max.pari senttiä. Puutuneesta kasvusta ei enää silmuja ilmaannu, siksi käsitellään vain uusia vuosikasvuja. 

Aidasta leikatataan aina sivusta katsottuna pyramidinmallinen (myös lehtipensasaidoista) eli siis voimakkaasti ylöspäin kapeneva, jolloin aidan alimmatkin oksat saavat tarpeeksi valoa eivätkä kaljuunnu ennen aikojaan. Kapea aita ei myöskään kerää painavaa, oksille tuhoisaa lunta päällensä niin paljoa kuin leveälatvuksinen aita.

Havukasvien leikkuu tehdään maaliskuussa mieluiten suojasäällä, siis ennen kasvun alkua. Tai syksyllä lepotilassa, jota kuitenkin pidän itse huonompana vaihtoehtona, koska syksyllä kosteassa ilmassa on enemmän sienitautien itiöitä ym. pikkutyyppejä. Vähäistä leikkuuta voi tehdä myös heinä-elokuussa, jolloin leikkuuhaavat paranevatkin nopeampaa, kasvin rungon kasvaessa paksuutta.


Latva katkaistaan vasta kun aita on halutun korkuinen! 180 cm korkea aita on riittävä näkösuojaksi...10 vuotta se ottaa. Siksi usein houkuttelee ne 120 cm korkeat tuijantaimet. Kun havuaita on halutun korkuinen, leikataan päältä ja sivuilta vuosittain, jättäen pari cm uutta kasvua.

Tuija ja marjakuusi sietävät paremmin leikkausta kuin kuusi. Niille riittää joka toinen vuosi tehtävä leikkuu, vaikkakin kanadantuijaa ei tarvitse kasvutapansa takia leikata ennen kuin se on halutun korkuinen ja vaatii muuten muotoilua.Vuorimäntyä muotoillaan poistamalla tai typistämällä sen vuosikasvuja. Pysyäkseen hyvän mallisena ja tiheänä vuorimänty vaatii nämä typistysleikkuut  vuosittain ennen juhannusta, oli se pihassa sitten aitana tai yksittäisenä kasvina.

Itse pidän lehtipensasaidasta, siinä näkyy vuodenaikojen vaihtelut. Vaikka eihän meillä oikeastaan ole omassa pihassa pensasaitaa. Ens kesänä ehkä sitten valkokukallista puistosyreeniä...ja jonkin matkaa metalliaitaa.



Maaret  puutarhuri
Kevät